Kriisinhallintaohjeen kansikuva

FOKUS KRIISIEN HALLINTAAN

Ohjeet tartuntavaaran, onnettomuuksien, liiketoimintamuutosten, henkilöistä aiheutuvien kriisien ja kyberongelmien hallintaan

Sähköpostiosoitetta käytetään tilastointitarkoituksiin

Kriisiohjeet on tarkoitettu johdon ja lähijohtajien käyttöön erilaisten kriisitilanteiden johtamisen tueksi erikokoisille ja eri toimialojen yrityksille. Ohjeet ohjaavat kriisitilanteisiin varautumiseen sekä toimintaan niin kriisin alussa, sen aikana ja kriisin jälkeenkin. Ohjeissa voi paikoin olla kohtia, joita ei esiinny yksinyrittäjillä ja pienimmissä yrityksissä, jolloin ne voi jättää vähemmälle huomiolle.

Kriisistä kohti menestystä | Kuvavuorinen
Yrittäjä äkillisissä muutoksissa – miten pärjään?

Podcastit

Hoiva-alan yritysten selviytyminen COVID19-tartuntavaaran aikana, Lamminiemen hyvinvointikeskus
Tartuntavaaraan liittyvät suojautumisvinkit, Salva Ry

PÄIN KORONAA

Kuopiolainen Lasilinkki on perustettu vuonna 1983 ja isoisänsä perustamaa yritystä johtaa Essi Sundman. Yhtiö tekee rakennuslasitusten ohella sisustuslasiratkaisuja, kuten peilejä sekä lasiseiniä ja -ovia. Pandemian alettua perusliiketoiminnan kysyntä romahti. Jotain piti tehdä. Tuotannon suuntaa muutettiin: varastossa olleesta läpinäkyvästä polykarbonaatista ryhdyttiin rakentamaan pisarasuojia, joita käytetään esimerkiksi ruokakauppojen kassoilla, ravintoloissa ja takseissa. Yhtiö valmistaa samasta materiaalista myös kasvovisiirejä. Nyt kymmenen henkeä työllistävä yhtiö on jo palkkaamassa lisää työntekijöitä uuden pleksituotannon ansiosta. Lasikauppiaasta tuli pleksikauppias.

Lasilinkin toimitusjohtaja Essi Sundmania pyydettiin kirjoittamaan yrityksensä menestystarinaa esitettyjen kysymysten avulla:

Olitteko millä tavoin varautuneita liiketoimintanne muutokseen jo ennen koronaa? Entä tartuntavaaratilanteeseen?

Emme olleet. Alkuun koronan tuomat negatiiviset vaikutukset tulivat yllätyksenä. Jouduimme sulkemaan myymälämme ja showroomin muutamaksi viikoksi. Tilaustöitä ja projekteja joko siirrettiin tai peruttiin kokonaan. Heti maaliskuussa yrittäjä kollega otti yhteyttä ja pyysi pleksistä pisarasuojaa ja ensimmäinen malli oli pian jo valmis ja myynti alkoi välittömästi. Suojatuotteita on kehitetty nopealla aikataululla ja niitä on luotu lisää, joka oli yksi korona kevään iso pelastustekijä. Tänä aikana olemme olleet onnekkaita myös siksi, että kun ihmiset eivät ole päässeet matkustelemaan ja ovat viettäneet kotona paljon aikaa, on kodin sisustaminen ja remontointi ollut ajankohtaista.

Tartuntavaaratilanteeseen alussa varauduimme niin, että suljimme muutamaksi viikoksi myymälän ja showroomin ja tilaukset otettiin sähköpostilla ja puhelimitse. Sittemmin olemme asentaneet myymäläämme palvelutiskille pisarasuojat ja käytämme lisäksi tarvittaessa kasvovisiireitä ja kasvomaskia hyvää käsihygieniaa unohtamatta. Asentajillemme olemme antaneet myös suojaus- ja hygieniaohjeistukset ja välineet, jotka ehkäisevät mahdollisia tartuntoja.

Essi Sundman, Lasilinkin toimitusjohtaja

Mitkä tekijät mahdollistivat liiketoimintanne muutoksen koronan aikana?

Vahva kumppani- ja tukiverkosto auttoi alkutuotteen kehitykseen kysyntään sekä tietenkin itse tuotteen syntyyn.

Työntekijät. Lasilinkillä on tiivis ja osaava henkilöstö, jotka ovat jo aiemmin päivätöissään tottuneet nopeisiin muutoksiin, luovaan ajatteluun ja tehokkaaseen toimintaan sekä asiakkaiden ongelmien ratkaisuihin. Tärkeää on myös hyvä yhteishenki ja toisten tsemppaus.

Muutoskyky. Yrityksemme rakenne on hyvin lavea ja pieni, joka mahdollistaa nopeatkin muutokset. Olemme melkein 40 vuotta vanha yritys ja käyneet läpi jo useat haasteelliset ajat, jotka ovat opettaneet toimimaan nopeasti ja luomaan uutta.

Johtajuus. Oma johtamiseni on enemmänkin inhimillistä ja ihmisläheistä. Olen läsnä päivittäisessä työnteossa ja tuen tiimini toimintaa. Panostan siihen, että kuuntelen työntekijöitäni ja pyrin ottamaan huomioon jokaisen. Kukaan ei yksin pärjää ja paras tukiverkko oman perheen ja ystävien lisäksi on ehdottomasti meidän työporukka kokonaisuudessaan.

Riskinottokyky. Olen oppinut, että kasvua ja kehitystä ei tule ilman riskienottoa. Korona keväänä tein isoja materiaalihankintoja, vaikka meillä ei ollut vielä ostajia. Luotin kuitenkin siihen, että saamme yhdessä tehtyä myyntiä ja myös että hyvin tehty työmme puhuu itsensä puolesta. Se kannatti.

Ajoitus. Olimme juuri oikeaan aikaan kärkikahinoissa suojatuotteiden kehittelyssä ja myynnissä, varsinkin alueellisesti. Osa on varmasti puhdasta onnea, toinen puoli on vuosikymmenten aikana tehty vahva pohjatyö.

Mitä opitte tartuntavaarasta ja sen aiheuttamasta liiketoimintamuutoksesta? Miltä yrityksenne tulevaisuus nyt näyttää?

Korona on haastanut meitä entisestään ajattelemaan tulevaisuuden tuomia muutoksia. Hyvinä asioina olemme huomanneet oman muutoskyvyn ja ketteryyden. Osaava henkilökunta on kaiken A ja O. Se, että olemme monipuolinen toimija, antaa turvaa sille, että jos jokin osa liiketoiminnastamme lakkaa tai vähenee kokonaan, niin toiset osa-alueet pystyvät kannattelemaan.

Tällä hetkellä pyrimme kovasti kehittämään liiketoimintaan digitaalisia työvälineitä niin tuotannon kuin asiakkaidenkin suhteen. Tämän tarkoitus on kehittää ja tukea olemassa olevia toimintoja, tehostaa myyntiä ja auttaa laajenemaan entisestään. Vallitseva tilanne tietenkin haastaa pitkäntähtäimen suunnitelmia, koska kaikille ja kaikkialla jo lähitulevaisuus on epävarmaa. Tämä tietenkin vaatii strategiatyöltämme enemmän ja erilaisten tulevaisuuden visioiden ja suunnitelmien tekoa, jotta voisimme paremmin ennakoida pelkän reagoinnin sijaan.

Essi Sundman, Lasilinkin toimitusjohtaja

Mitä teitte ja miten toteutitte liiketoimintamuutoksen? Miten henkilöstö oli muutoksessa mukana?

Muutokset tapahtuivat hyvin nopeasti ja ketterästi. Tuotannon puolella muutettiin muutama työpiste suojatuotteiden valmistusta varten sopivaksi, tehtiin materiaalihankintoja ja ryhdyttiin töihin. Henkilöstö oli koko ajan mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa muutosta. Oman porukan kanssa oli helppo tehdä muutos, koska kaikki tiesivät tilanteen vakavuuden ja toisaalta meille tosiaan arkipäivän nopeat muutokset tässä työssä on jo tuttua toimintaa.

Essi Sundman, Lasilinkin toimitusjohtaja

Miten huolehditte henkilöstön työhyvinvoinnista liiketoimintamuutoksen aikana?

Meillä on perustoiminnassa huomioitu työntekijöiden hyvinvoinnista mm. erilaisin eduin kuten hierojalla käynnit. Pidimme kiinni myös ennakkoon sovituista lomista, jotta jokaisen kotiarkikin saisi jatkua edes vähän normaalimpaan tapaan. Toki henkilöstömme joutui venymään ja pidentämään päiviä suojatuotteiden valmistuksen ollessa kuumimmillaan, siitä iso kiitos heille.

Essi Sundman, Lasilinkin toimitusjohtaja

Videot

Mitä yrittäjä voi itse tehdä kriisiin ajautuneen liiketoimintansa eteen? | Nordea Pankki
Ongelmia laskujen maksamisessa? – KKV:n lakimies neuvoo